VÄÄRIN ILOITTU
Kun ei tee mitään, ei tee virheitä.
Mitä enemmän tekee, virheiden todennäköisyys kasvaa.
Katsomossa tai sohvilla istuvat vastuunpakoilijat ovat kautta vuosisatojen olleet se viisain kansanryhmä. Eräs kokenut rehtori totesi minulle hiljattain, että hän on palannut urallaan lähtöruutuun. Uransa alkuvuosina, kun hän rehtorin työtä vielä harjoitteli, oli hän pelännyt aamulla sähköposteja. Mitä sieltä silmille tulvii?
Rutiini karttui ja ”pelko” asettui mittasuhteisiin. Sellaisiin mittasuhteisiin, että työtä pystyi ajattelemaan maratonjuoksuna. Se ei ollut enää sprinttimatka. Entä jos se olisi eläkevirka? Työ, josta sitten myöhemmin voisi kaikkensa sopivasti antaneena heittäytyä vapaaherraksi. Tai rouvaksi. Ei voi tietää. Työvuosia on jäljellä. Ajan henki tekee kuitenkin raadollista työtään.
Pelko hiipii takaisin yläkerran kajuuttaan.
Työmäärä lisääntyy, jota kukaan ei kontrolloi. Kysymyksiä, joihin odotetaan nopeita ja vapauttavia vastauksia tulee tolkuttoman monesta kanavasta.
Valitukset lisääntyvät.
Yölliset viestit huoltajalta osoittavat paikkasi. ”Saatanan läski luuseri.”
Keskustelukulttuuria työyhteisössä täytyy valvoa v. 2026 pelisääntöjen mukaisesti. Syrjintää? Häirintää? Liian roisia huumoria? Kontrolloi – olet rehtori! Suitsi suita kahdeksankymmentäluvulle jämähtäneiltä, kannusta introvertteja mukaan kaikille sopivaan hassutteluun. Tee opehuoneesta tasa-arvoinen, kannustava ja loukkaamisista vapaa vyöhyke.
Valtuutetut valvovat. Lupa- ja valvontavirasto valvoo. Pomosi reagoi tarvittaessa. Se on perkele sinun työsi! Älä uhriudu. Ole mies. Tai nainen. Tai muunsukupuolinen.
Niin.
”Tässä oli aika terve pätkä välissä. Tuntui, että löydettiin tasapaino maalaisjärjen ja oikeuksiaan vaativien ihmisten välimaastosta. Perjantaivitsit säilyttivät paikkansa, mutta epätasa-arvoinen ja räikeästi toisia loukkaava käyttäytyminen väheni.”
Loukkaannumme ja vaadimme loukkaantumisellemme roimaa vastetta – esihenkilöiltä, valtuutetuilta, ylitarkastajilta. Loukkaantumiseni ei mene enää ohi niin, että keskustelen sen tyypin kanssa. Sen, joka minua loukkasi. Vaadin oikeuksiani muita teitä myöten. Eihän minun kuulu pyytää minua loukannutta pahoittelemaan tekosiaan. Järjestelmä on sitä varten. Järjestelmä on sitä varten! Ja siihen löytyy intrasta kanavat. Laitetaan valtuutetut töihin!
Tämä ikääntyvä reksi kertoi pelon palanneen. Hän ei hallitse tällä koulutuksella ja kahdenkymmenenviiden vuoden kokemuksella enää tätä työtä. Hän pelkää aamuisin wilma -otsikoita ja sähköposteja. Hän on oppinut pelkäämään taas virheitä. Hän luotti aiemmin kykyynsä keskustella, kuunnella, aistia ja olla ihmisille kohtelias. Rajoja hän asetti, kuten rehtorin kuuluukin. Hän oli sisäistänyt, että loukattu ihminen kaipaa kuulevia korvia ja ymmärtäviä vastarepliikkejä. Hän oli hyvä. Hänestä pidettiin. Hän pystyi sopimaan asioista, ennen kuin valitusvirret veisattiin ylemmissä asteissa. Hän osasi pyytää anteeksi ja pahoitella, mikäli oli sen aika.
Elämme erilaista aikaa. Vauhti kiihtyy. Vastuuta kantavien ihmisten kapasiteetti ei enää riitä. Virheiden tekemisen todennäköisyys lisääntyy, pettyneiden ihmisten määrä lisääntyy, loukattujen ihmisten määrä lisääntyy. Petetyt ja loukatut löytävät toisensa someryhmistä. Vastuunkantajan ruma naama heijastuu ryhmän jäsenten verkkokalvoille. Loka lentää ja sydän kevenee. Vertaistukiryhmä lähettää sydänhymiöitä.
Vastuunkantajan kohtuulliset sosiaaliset taidot ja halu tehdä asioita oikein eivät enää kanna. v. 2026 Tekee sokean kellosepän brutaalia työtä.
Josko varhaiseläkkeelle vaikka psyyke on paskana?
No juuri siitä syystä.
”Alisa Vainio voitti EM-kultaa maratonilla. Itkin. Akseli huomasi. Laittoi viestin Alisalle Australiaan. Niillä on aina hauskaa, kun itken. Niillä on ollut usein hauskaa. Olin iskän kanssa viisi tuntia, että äiti sai breikin. Hän oli laittaantunut ja näytti kauniilta. Hänhän on kaunis. Ne meni siskon kanssa Porvooseen.
Iskä oli rasittava, mutta ei se haitannut. Kertoili Kaijan jättäneen hänet vieraan miehen tähden. Kaija karkaa öisin tansseihin ja minä olen mukana juonessa. Syndikaatti. Istui pihalla auringon paisteessa ja hikoili. Vein sille vettä ja Fantaa, ettei se pyörtyisi, ettei se saisi auringonpistosta. Lämpöhalvausta. Vanha mies. Laitoin lippistä päähän. Tein samalla ruokaa ja aina kun menin katsomaan ukkoa, oli lippis otettu pois päästä. Laitoin sen takaisin. Toistin sen useita kertoja, koska hän toisti sen useita kertoja. Kun tietoisesti ”pakotin” hänet keskittymään johonkin käytännön asiaan, Kaija-harhat unohtuivat hetkeksi. Iskä on ollut kova ikkunanpesijä. Kova? No siis hyvä ja on hoitanut sitä virkaa perheessämme.
”Pestäisiinkö pari ikkunaa?”
”Ei ikkunoita pestä näin aurinkoisella säällä.”
Sain lyhyen ikkunanpesuluennon, eikä Kaijan harhareissu tullut hetkeen mieleen. Oli terävä ja asiantunteva, kuin muistisairaus olisi hetkeksi poistunut.
Iskä oli paikalla 10 minuuttia. Sitten se sekokaiffari tuli takaisin.”
Kyllä minä sen voin teille kertoa. Meillä oli perjantaisin sohvilla irtokarkkeja. Siis työpaikalla. Sohvilla kerrottiin kello kahdentoista välitunnilla härski vitsi. Eräs oli kertojana taitava. Jotka eivät sohville päässeet, olivat harmissaan. Vitsi pyydettiin jopa videoimaan. Nauroimme vedet silmissä, söimme irtokarkkeja ja lähdimme pian viikonlopun viettoon. Luulimme olevamme iloisia ja hyväntuulisia. Sidon härskit vitsit siihen aikaan. Olimme iloisia väärin perustein.
Nyt hävettää.