2.10.2024 Ryhdyin blogistiksi.

Minua huvittaa koko juttu. Koko historia. Koko prosessi. En ole ollut oikea blogisti. En kertonut ruokavinkkejä, enkä treenejäni. Niistäkin olisin voinut kertoa. Treenailen kuusi kertaa viikossa ja teen joka toinen viikko makaronilaatikkoa. Kun olin lapsi, tapasin mennä Lyyli-mummin luo yhdeksi yöksi viikonloppuisin. Lyyli soitti minulle keskiviikkona ja tiedusteli ruokatoiveitani. Vaihtoehtoja oli kaksi. Makaronilaatikkoa tai lihapullia ilman sipulia.

MIksi?

Koska mummi tiesi, että niitä minä halusin. Jos olisin halunnut jotain muuta, se olisi järjestynyt.

Kun Edvard Turusta tuli kerran käymään, hänelle piti tehdä lihapullia sipulilla. Siitä Edvardista minulla on sellainen muisto, että hän oli kuninkaallinen. Ei kai se ollut? Mummi sanoi, että minulla ei ole huolta. Lihapullat ilman sipulia järjestyy kyllä. Hän tekisi ne minulle erikseen.

Pelasimme mummin kanssa usein korttia. Kortinpeluu oli syntiä. Mummi ei siitä välittänyt. Mutta meillä oli diili. Sälekaihtimet suljetaan, kun kortteja pelataan. 1900-luvun alussa syntyneet naapurit eivät sitä olisi hyväksyneet. Mietin jo silloin, että syntiä ne tekevät vanhurskaat naapuritkin. Kuka mitäkin.

Silloin oli kaksi teeveekanavaa. Ykkönen ja kakkonen. Sain mummin luona etuoikeuksia. Katsoimme ohjelmia niin pitkään, kun niitä tuli. John Waynen mustavalkolänkkärit olivat suosikkejani. Mummi ja hänen sisarensa Helmi pilkkivät sohvalla ilman alkoholia. Kuorsasivat. Minusta se oli hauskaa.

Lyylin luona oli amme. Se oli paras paikka. Lämmin vesi ja rajattomasti aikaa. Kun sukeltelu loppui, oli aika syödä joko makaronilaatikkoa tai lihapullia ilman sipulia. Kerran olimme niin radikaaleja, että menimme mummin kanssa yöllä syömään. Mummi teki voileipiä ja kello oli neljä. Yöllä. Se oli meidän salaisuus. Mummi sanoi, että yösyönti kuuluu jouluun, mutta sillä ei ole ollut mitään väliä. Mummi oli pelimies. Lupa ja valvontavirasto olisi antanut meille moitteet. Mutta me elimme ja nautimme, emmekä pelänneet tuomioita. Elämää parhaimmillaan.     

Tänään päättyi lukuvuosi 2025 – 2026. Leijua ei tässä työssä kannata. Se on katastrofaalinen tunne. Se täytyy ampua alas. Välittömästi. Siis edeltäjäni Antti Ahvenniemi, oppi-isäni, sanoi usein minulle, että tätä herkkua sinä saat vielä maistaa. Hän sanoi valtavasti muitakin viisauksia, joita ymmärrän nyt. En silloin.

Itsensä korostaminen Suomessa on helvetin tyhmää. Paluukiekko isketään usein längistä maaliin. Häviät pelin.

Koska olen ottanut ammatillisesti turpaan huolella ja maanantaina keskustellaan kaupunginvaltuustossa koulumme tulevaisuudesta, lainaan muutamia palautteita. Ihan vaan puhdistaakseni pahamaineisen koulumme mainetta.

Metkaa on se, mistä kaikesta rehtorin täytyy pitää turpansa kiinni.

Arvostan todella paljon sitä tärkeää työtä mitä teette ja sinä varsinkin oot rautainen ja upea alan ammattilainen. 

Juhla oli todella tunteikas ja pidit tosin kauniin puheen❤️ Liikutuksilta ei voinut välttyä. Kiitos yhteistyöstä ja oikein hyvää ja kaunista kesää☀️❤️🌸

Vain lyhyesti,  kiitos ihan kaikesta.

Kiitos ihana XXXXXX yläasteajasta ja kaikesta avustasi! ❤️⚘️

Uskalsit viime puheessasikin avautua persoonallisista asioistasi yli kuudensadan ihmisen edessä, jotka ovat valmiita sinua tuomitsemaan. Olet joka vuosi kirjoittanut uniikkeja ja ajankohtaisia puheita, jotka ovat vahvistaneet meitä nuorina.

Eräs poika pääsi tänään ysiltä. Hän on ladellut yhdeksän vuoden aikana minulle kaikki moitesanat, mitä repertuaarista on löytynyt. Olen ollut kaivo, mihin paska ammennetaan.

Puku päällä, kahvipaketti.

Kiitos. Anteeksi.

Halaus. Kaikki on mennyttä. Kaikki on sovittu.

Katkelma puheesta:

Hei loistoysit.

Maailma ei ole nyt parhaimmillaan, mutta periksi me emme anna. Muistetaan, että pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan onnen saavuttaa. Onni on pieniä asioita ja ohikiitäviä hetkiä.

 

Onni ei ole saavutus tai rahalla hankittua materiaa, se on niitä hetkiä, kun lapsi syntyy, kun kirjosieppo pesii pihan linnunpönttöön, kun alzheimeriin sairastunut isä tunnistaa vielä minut, kun ysiluokkalainen tuo rehtorille köksän luokasta hymyn kera täytekakkua, kun katson illalla A-studiota ja huomaan että just nyt mikään ei harmita.

HYVÄÄ KESÄÄ LUKIJANI!