Kännykkäkeskustelu meinasi johtaa laitoshoitoon!

Rehtori vastaa koulun toiminnasta.

Vastuu on jakamaton. Päätösvalta koulun asioista on lipunut viime vuosina yhä enemmän muille tahoille. Rehtorin vastuu ei ole kadonnut minnekään. Vastuu ilman päätösvaltaa valvottaa (ja vituttaa) aika ajoin. Eivät luota saakeli.

Hävettää olla hyvinkääläinen. Varkaudessa ja Vantaalla on. Ja tietenkin Nurmijärvellä. Kerrankin Hyvinkää olisi päässyt uudistusten etulinjaan. Seinättömiin kouluihin emme ehtineet, mutta nyt on nokituksen paikka. Kolmesta em. kunnasta oli tulvinut pelkästään posia. Unelma on totta. Koulujen rehtorit ylistävät valittua linjaa ja poliitikot saavat ajattelulleen katetta. Koulu on tehnyt sen mitä sen kuuluukin. Nyt se näyttää esimerkkiä kaikille kuntalaisille. Näytetään kaapin paikka. Kouluissa on totaalikielto. Kännykkäreppuleikki on alkanut.

Kunnallispoliitikko pauhasi puhujapöntössä. Jos joku teini-ikäinen julkeaa välitunnilla vilkuilla kännykkää, on suunnitelma selvä. Varsinkin siinä kohtaa sain ammatillisen orgasmin. Hän sanoi sen sanan. REHTORI. Ja rehtori olen minä!

”Kännykkäkielto ei maksa koululle yhtään mitään (muuta kuin kissahiirileikin lisääntymisen). Jos teini julkeaa sääntöä rikkoa, seuraa siitä rehtorin puhuttelu ja sanktio.”

Myös Australia mainittiin. Siellä on somekielto. Ongin tietoa ja kysyin Australiassa asuvalta tyttäreltäni. Somekielto ei toimi. No se siitä.

Herra jumala mä mietin. Penkki on 160kg, mutta riittääkö se? Saanko puhutteluilla ja reksin varoituksella kännykkäkiellon toimimaan? En halua olla pelle. Minun on oltava peräseinä ja auktoriteetti, jolle ei päätä auota. Näin itseni juoksentelemassa pihalla keräämässä puhelimia. Lyhyt uhriutuminen – paine vaatimusten ristipaineessa on välillä sietämätön. 2 / 3 rehtorista on uupumisen partaalla.

Virkamiesten kännykkäesitys oli järkevä. Lakia noudatetaan ja välitunneista päättävät koulut itse. Asiakkaiden ja henkilökunnan mielipidettä arvostettiin. Poliitikot aloittivat peuhaamisen.

En yleensä katso kaupunginvaltuuston kokouksia. Mulle tulee niistä punaisia näppylöitä. Kaulan alueelle. Arvostan heitä siitä, että he uhraavat vapaa-aikaansa. En arvosta sitä, että asioihin ei jakseta perehtyä. Hoitavat luottamustointa päivätyön ohella. Tiedän.

Kun Aseman koulua oltiin taannoin sulkemassa, oli yhden valtuutetun kommentti ”on niin kiva katsoa lasten leikkiä keskustassa.” Kannatti koulun säilyttämistä.

Hei lukijat,

Tovi sitten olimme janan toisessa ääripäässä. Kouluja kiellettiin kajoamasta oppilaiden puhelimiin. Ns. Turkukeissi. Eduskunnan oikeusasiamies linjasi. Ette koske. Koin tuskaa ja voimattomuutta. OAJ otti sittemmin kantaa ja saimme perusopetuslain taaksemme kiertoteitse. Ihminen on kekseliäs. Ei se muuten olisi olemassa. Kömpelö ja lihava otus.

”Oppilaalta saa takavarikoida esineen, jos se häiritsee oppituntia.” Eihän se oikeasti häirinnyt oppituntia, jos oppilas räpläsi omaa kännykkäänsä. Kaltevalla pinnalla. Sielläpä siellä. Omaa oppimistaan se häiritsi. Sitä ei laki kieltänyt.

Fakta on, että välissä oli viisitoista vuotta, jolloin puolet opetuksesta meni kankkulan kaivoon. Ei kouluväen toiveet kiinnostaneet päättäjiä. Me perkele hukataan ikäluokkia!

Vanhemmat olivat järkeviä. He kannustivat meitä kontrolloimaan kännykän käyttöä tiukemmin. ”Meidän pojalta saa sen kapulan ottaa pois!” totesi yksi isä vanhempainillassa kymmenkunta vuotta sitten. Sai auditoriosalin nyökyttelemään. Lähdimme pienellä riskillä vuosi ennen kännykkälain tuloa keräämään kännykät pois oppituntien ajaksi. Ostettiin kännykkähotellit. Eivät olleet ilmaisia.

Koulut kantavat vääriä taakkoja. Kouluille sälytetään niille kuulumattomia tehtäviä. Aikuisuus on hukassa. Vanhemmuus on hukassa.

Olen kohta 30 vuotta kestäneen työurani aikana nähnyt yhtä ja toista. Jatkuvasti kontakti muutamaan sataan teiniin. Luulen tietäväni jotakin.

Kouluilta riisuttiin 90-luvulta alkaen mahdollisuuksia puuttua oppilaiden ei toivottuun käytökseen. Kännykät lipuivat kouluarkeen pikkuhiljaa. Seurasin touhua vierestä. Aitiopaikalta.  Olimme jokseenkin aseettomia. Käskin laittamaan kännykät reppuihin oppitunneilla. Osalle toimi, osalle ei. Olin varmastikin semihyvä pitämään kuria luokassa. Kokeen aikana ei kännyköitä näkynyt.

2010- luvun alussa tulivat älypuhelimet. Ihmiset kasvoivat niihin kiinni. Meno oli villiä ja meno jatkuu. Koulumme oli ollut aiemmin jokseenkin levoton ja näin välituntien rauhoittumisen. Senkin aitiopaikalta. Käytävillä ei enää juostu tai painittu. Käytävillä istuttiin ja tuijotettiin ruutua.

Odotin ja odotin. Odotin ”ylhäältä” pelisääntöjä, koska näin, kuinka oppiminen alkoi takkuamaan. Samaan saumaan tuli uusi OPS. Se kannusti itseohjautuvaan oppimiseen – ja aines muuttui jatkuvasti avuttomammaksi. Paradoksi. Näin somen tulon myötä lyhytjännitteisyyden ja kärsimättömyyden lisääntyvän. Oppitunneille piti rakentaa vaiheita. Koko oppitunnin kestävä sinnikäs puurtaminen ei enää onnistunut. Kirosin kännykät alimpaan.

Miksi siis sauhuan nyt somessa totaalikieltoa vastaan? Miksi verenpaineeni nousee? Olen epäkohtelias. Tökerö. Suora. Ilkeä. Sehän olisi selkeä, aukoton ja oppilaiden oppimisen kannalta paras vaihtoehto. Ei kännyköitä koskaan missään. Eiksniin? (Lukioissa kännykät ovat edelleen oppitunneilla. Sivuhuomio valtuutetuille.)

Opettajana sain paljon posia, huoltajilta ja oppilailtakin. Rehtorina ollessa posi on radikaalisti vähentynyt. Ensin tuli herbaa ja sitten tuli turpaan. Olen joutunut tekemään itseni kanssa sopimuksen, että en riitä, en pysty, en ehdi ja ihmiset pettyvät joskus minuun. Olen joutunut maalittamisen, kiristämisen, pilkan teon ja uhkailun kohteeksi. 

Saan myös paljon haastavia tapauksia hoidettavakseni, jotka joudun itse itseni kanssa käymään läpi. Kestänkö vai enkö?

Media lyö lisää painetta ja yksinkertaistaa asiat ja se näkyy työssämme. Olen käyttänyt sanontaa ”olen nyrkkeilykehässä, käteni ovat sidotut selän taakse, vastustajalla on nyrkkeilyhanskat ja niiden sisällä hevosenkengät”. Vaitiolovelvollisuus sulkee meidän suut, vastapuoli voi puhua lähes mitä vaan. Epäoikeudenmukaista, kyllä. Täysin koulun ulkopuoliset ihmiset linjailevat hurmoksessa milloin mitäkin. Nyt kännykän käytön salliminen yläkoululaisilta välituntisin meinattiin päättäjien toimesta kieltää. Itse räpläsivät kännyköitään, kun keskusteltiin kännyköiden käytön rajoituksista koulussa. Hävettää!

Kun ihmiselle tulee ikää lisää, hänen oikeutensa lisääntyvät. Niin toimii meidän yhteiskuntamme. Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Teinien käyttäytymisen muuttaminen fiksumpaan suuntaan on taitolaji. Siihen liittyy kiinteästi keskustelu, säännön perusteleminen, järkevä sanktiointi ja tarvittaessa kovat lailliset keinot. Huutaa kannattaa kerran puolessa vuodessa.

Jos olet mulkku, ei paikkasi ole yläaste. Olet ongelmissa.

En pidä enää liiasta ”pakko – kasvatuksesta”, vaikka olenkin Keltikangas – Järvinen fani.  Pakko ampuu aina takaisin. Tulee vastavoima. Rebound. Takki on kääntynyt. Rajoja pitää asettaa. Ja pelisääntöjä täytyy olla. Keskustelu on kasvatuksessa tehokkaampi vaikutuskeino, kuin jälki-istunto.

Täyskiellon puolesta äänestäneet kaupunginvaltuutetut eivät luota koulun aikuisten harkintaan ja kykyyn tehdä järkeviä ja toimivia päätöksiä. Se ei tunnu hyvältä.

Asiakkaita (huoltajia ja oppilaita) ja henkilökuntaa osallistettiin. Tulos oli selvä. Nykykäytäntö riittää. Alakoulussa ei kännyköitä ja yläkoulussa ruokailussa ja oppitunneilla yksiselitteinen kännykkäkielto. Siitä ei puhunut yksikään valtuutettu. Sen sijaan ylistettiin pilottikoulua, jossa on täyskielto. Kyseisessä koulussa on kaupungin pienin yläkoulu. Lisäksi kouluun tulee muualta yläkoululaisia pieni määrä. Meille muualta tulleita yläkoulussa on kolmisen sataa.

Koululle sälytetään jatkuvasti uusia tehtäviä. Kannamme vääriä taakkoja. Jos me emme saa päättää arjen käytänteistä lain puitteissa, menee asia ihon alle.

Oliko osa kiukustani seurausta siitä, että minua tavattoman paljon ärsyttää ihmisten halu heilautella järjestelmiä laidasta toiseen.

No tottakai oli!

”Ette saa kajota oppilaiden kännyköihin. Se on laitonta ja ihmisen perusoikeus. Reksin vastuulla.”

Juu ei me kajota.

”Teidän täytyy huolehtia siitä, että kännyköitä ei näy teineillä koskaan koulupäivän aikana. Reksin vastuulla.”

Juu me hoidetaan.

Äänestystulos oli 30 – 21. Hyvinkään kaupunginvaltuuston vasen siipi luotti siihen, että koulu osaa tehdä asiassa itsenäisen päätöksen. Kenen joukoissa seisot? Kokoomus tykkää ehdottomuuksista ja iso osa valtuustoryhmästä on mun kamuja. Aivan ihania tyyppejä, eikä tämä ole mitään savolaista sarkasmia.

Lobbaus on alkanut. Ihminen haluaa, että heiluriliike laidasta laitaan jatkuu. Täyskielto tulee. Se on vain ajan kysymys.

Mitä jos minä huomaan olevani väärässä? Nostan käden ylös virheen merkiksi ja käännän takkini. Se ei ole minulle vaikeaa.

Eläköön älypuhelinvapaa tulevaisuus!

ps: Lyötiin pomoni kanssa vetoa äänestystuloksesta. Voitin taas.