Hitaan aamun kahvit
Samalla kun minä juoksin elämääni läpi, puhuivat he ”hitaista aamuista.” Somessa ja deittiprofiileissa. Opehuoneessa ja punttisalilla. ”Hitaat aamut.” Se tuli vastaan siellä ja täällä. Hitaissa aamuissa juotiin yleensä kahvia. Minua termi ärsytti. Minulla ei ollut hitaita aamuja. Minulla oli aamuisin paha olla niin kauan, kunnes sain rastin seinään. Jotain oli tullut tehtyä. Ja nuo toiset viettivät hitaita aamuja. Join minä kahvikupin. Nopeasti. Mitään en tietenkään syönyt.
Hitaassa aamussa oli vaara. Olisin joutunut pysähtymään ja samalla kohtaamaan itseni. Ajatukseni, häpeäni ja pelkoni. Jos edellinen ilta oli mennyt sumussa, oli aika sovittaa synnit. Usein unilääkkeen ottamisen jälkeen oli tyhjentynyt mässypussi tai suklaalevy. Jäädä hitaasti miettimään typeryyttään, jota ei muistanut tapahtuneen. Tyhjät kuoret pöydällä tylysti muistuttivat mitä oli tullut syötyä. Muistijälkiä ei jäänyt. Kuin muistisairas. Se nautinto meni pihan harakoille. Olisin jäänyt hitaaseen aamuun makustelemaan masennustani ”aijai mitä herkkua.” Salille saatana. Äkkiä sitä korviketta. Jäisin muka laiskana lisäämään kahvia siemaillen omaa tuskaani – tuskaani mitättömyydestäni ja kykenemättömyydestäni elää oikeata elämää.
Tunnen ihmisen. Hänen elämänsä on aikataulutettua ja paineistettuakin. Heräämisestä iltarukoukseen. En tosin ole varma iltarukouksesta. Hän on kohtuuttomalta näyttävästä elämäntilanteesta riippumatta tasapainoinen ja väitän, onnellinenkin. Tiukan paikan tullen olen kuullut hänen kuiskaavan itselleen ”10 tuntia aamukahviin”. Hän herää viiden jälkeen. Lapset nukkuvat, mutta eivät enää kauan. Hän keittää kahvia. Paljon kahvia. On hänen hetkensä. Ei radiota, ei mitään mikä voisi häiritä juuri sitä hänen hetkeään. Hiljaa hän toteaa olevansa kiitollinen elämälle, vaikka se on ollut välillä kaikkea muuta kuin reilu. Lapset juoksevat unisina keittiöön. Hän ottaa lapsensa vastaan. Täynnä iloa ja kiitollisuutta.
No mutta jatkoin tutkimuksiani tästä hitaan aamun mysteeristä. Luin elämäntapavalmentajien, gurujen ja ilmeisen onnellisten ihmisten elämänohjeita ja tarinoita. Hämmentäviä yhteensattumia riippumatta kenestä oli kyse. Aamukahvit tai / ja hitaat aamut.
12.7.2025 Hesari Onnellisuus ei ole tunne
Jutussa haastateltiin onnellisuusprofessori Arthur Brooksia Harvardin yliopistosta. Arthurkin on kalju. Hän uskoo, että kuka tahansa voi tulla onnellisemmaksi sitoutumalla hyvää tekeviin tapoihin. Minä olen puhunut terveistä rutiineista, vaikka en olekaan proffa, vaan masentunut suomalainen keski-ikäinen miesrehtori. Anteeksi - ex-masentunut.
Mutta the main idea…
Brooks hallitsee negatiivisia tuntemuksia seuraavalla reseptillä joka päivä:
klo 4.30 Herätys
klo 4.45 Intensiivinen treeni
klo 6.00 Suihku, hetki uskonnon harjoittamista, kahvia, kahvia, kahvia.
Hitaan aamun juttu lienee juuri pysähtyminen. Hitaan aamun ei tarvitse kestää kolmea tuntia – varttikin riittää. Niin, olen tajunnut sen jutun. Hitaan aamun idean. Hitaan aamun merkityksen. Hitaan aamun voimaannuttavan vaikutuksen.
Ei kahvikupin ääreen ole aina kiva pysähtyä. On riski, että mieleen tulviikin paskaa. Mutta sekin on ookoo. Se on tuskin kuolemaksi ja se kertoo, että jotain ikävää on meneillään ja sille kannattaa tehdä jotain.
Olen viime vuosina tarkastellut näitä elämän pikkujuttuja, jotka nousevat oivaltamisen myötä elämän peruspilareiksi. Kun päivän työt tuli tehtyä, jätin iltakaljan avaamatta ja nukuin muutaman tunnin ilman nukahtamislääkkeitä, on kahvikupin ääreen pysähtyminen aamulla elämän tähtihetki. Kesälomalla tunti, arkena vartti. So simple. On sillä velekamersulla oma pikku osuutensa, mutta pieni se on. Kun onnellisuudesta puhutaan.
Hei te hitaiden aamujen markkinamiehet ja – naiset. Te olitte perkele oikeassa!
ps: anteeksi äiti kirosanat