Opi - et todellakaan ole valmis

 

Nöyryys. Muista Janne nöyryys. Jokaisen ihmisen jokainen kohtaaminen on merkittävä. Jäljen jättävä.

 

Kuinka oppisin kohtaamaan ihmisen niin, että olisin jaksava. Työntäisin omat murheet ja vitutuksen jonnekin piiloon. Oma elämäntilanne ja sängystä nouseminen väärällä jalalla ei saa vaikuttaa. Eivät ole pitäviä perusteita. Tuhina, selän kääntäminen, ruudun tuijottaminen, savolaiset tyhmät sutkaukset. Edellinen stressaava palaveri nosti paineet tappiin. Vituttaa. Olen pettynyt koko helkkarin ihmiskuntaan. Ovella on taas joku. Ikävä asia. Nöyryys unohtuu. Kuorma painaa. Olen ylimielinen ja vastailen tyyliin ”kuuleppas tässä on tullut tehtyä näitä hommia aika pitkään….”. Janne – sun on jaksettava. Katso peiliin. Sieltä näkyy yhtä sun toista.

 

Olen oppinut karsastamaan ihmisiä, jotka perustelevat tökeröä ja toisia loukkaavaa käytöstään toteamalla lakonisesti ”kun mä olen tällainen ja sanon asiat suoraan – takanapäin pidän turpani kiinni”. Ei rakas ihminen, niin se ei saa olla. Oikeutat toisia loukkaavan käytöksen ja jatkat takki auki heilumista. Hauku mieluummin takanapäin. Parhaalle kaverillesi, niin ettei kukaan toinen kuule. Jos paras kaveri puuttuu, kissa on hyvä. Osta britti. Se kuuntelee. Jos olet katkera, harkitse terapiaa. Suolaat yhteisön sellaisella energialla, jota yhteisö ei kaipaa. Muutu!

 

Menin peilin eteen. Olenko muuttunut? Olin pitkään mainio mies, tai ainakin luulen niin. Lauoin lauseita helvetin suoraan, mutta vältin toisten loukkaamista. Nauroivat. Mutta mistä minä tiedän, loukkaantuiko joku?

 

Viestittely ja somettelu on vaarallista. Herra varjele, etten ole sitä tajunnut. Sanojen välit, pilkut, painotukset, sarkasmin yritys – sä voit luoda itsestäsi sellaisen mielikuvan ihmisissä, jota et todellakaan ole tarkoittanut. Miettivät josko olen ihan vesiselvä. No säväyttämisen tarve on tullut äidinmaidossa. Itsetunnon korostusta, sitähän se Janne on. Kaipaat dopamiinipurskeita, koska ne ovat alkoholin ja unilääkkeiden korvikkeita. Aina et jaksa treenata. Some on siis hyvä. Fyysiselle minälle terveellisempiä vaihtoehtoja, psyykestä en ole varma.

 

Mä olen sössinyt ihmissuhteita vääränlaisella viestinnällä. Ne viestit lähtevät kuin haulit sorsanmetsästäjän haulikosta. Nopeasti hetken mielijohteesta ja eivät saa mitään hyvää aikaan. En pidä siitä, että sorsa kuolee. En pidä hetken päästä siitä, mitä olen lähettänyt. Onko siitä sukeutunut ongelma? Miehelle, joka ei osaa leikkiä. Miehelle, joka on tappanut ongelmansa yksi kerrallaan. Syömishäiriön, unilääkeriippuvuuden, masennuksen. Unettomuuden.

 

Olin männä keväänä vuorovaikutuskoulutuksessa. Humpuukia, jossa pitää muuttua eläimeksi. ”Kanat tulevat tänne ja hepat sitten tuonne noin.” Ei helvetti. Nää on niin nähty.

 

Koulutus oli hyvä. Erinomainen. Keskustelimme mainioiden reksikollegoiden kanssa työstä, elämästä, harmituksista. Oli hienoa keskittyä yhteen ihmiseen täysillä. Katsoa silmiin ja kuunnella. Kysyä, tsempata ja kokea vertaisuutta. Olemme samassa veneessä. Tai laivassa. Ihminen ja toinen ihminen. Hetki yhdessä tuumaillen, nauraen ja kokien täysinäisen dialogin voima. Se on muuten saatanan hienoa. Ei tuijotettu ruutuja. Katsottiin silmiin ja puhuttiin. Sitä me tarvitaan.

 

Nyt mä aloitan kesäloman. Mulla on tekemistä siviilipuolella viestinnän kanssa. Sitä pitää jumpata. Mun täytyy olla parempi verbaalisesti, nonverbaalisesti ja keskittyä sähköiseen viestittelyyn. Anteeksi pyytäminen ei ole kokenut todellakaan inflaatiota.

Pyydän anteeksi ja en tee enää samoja virheitä. Hei kamu, niin se menee. Ja nyt pakkaamaan.

Pärnu odottaa.

 

”Kesäloma alkoi hymyillen, nyt jo tunnen sen.

Kesäleikit meikit ohentaa, tule mukaan vaan.”

Jo 28 kertaa olen Tapsa Kansan kalajoen hiekat kuunnellut juuri tänä päivänä kotiutuessani Vehkojan koululta. Työpaikaltani. Yleensä ajellessani töistä kotiin. Tänään velekamersulla.

Ihanaa kesää just sulle!  

t: Janne

   keskeneräinen