Geriatri kertoi, että iskällä on Capgrasin oireyhtymä. Taudinkuvaan kuuluvat vahvat uskomukset mm. salaliitoista. Iskälle kerrotut asiat ja koetut tapahtumat herättävät hänessä epäuskoa. Puoliso on korvattu kaksoisolennolla. Tyyppi näyttää samalta, mutta ei tunnu samalta. Se on puolisolle kova paikka.

 

Alzheimer diagnoosista on kulunut neljä vuotta. Iskä kykenee edelleen helposti kotiaskareisiin. Auttaa äitiä kodin rutiininomaisissa hommissa. Vauvavaiheeseen on vielä matkaa. Siis siihen, missä puoliso (omaishoitaja) syöttää lihakeittoa keittiöpöydän ääressä tyhjyyteen katsovalle ihmiskuorelle. Yhteiskunta keskittyy muihin juttuihin. Ihmiset saatiin elämään terveyden – ja sairaudenhoidon avustuksella tolkuttoman pitkään. Paukkuja ihmisarvoisen elämän takaamiseen ei sitten ollutkaan. Biologinen ikämme on 45 vuotta. Laitetaan remonttiin samalla kahden ihmisen elämä. No muutenkin tämä meidän systeemi kaatuu. Se on se ja sama onko siellä Purra vai joku demari.

 

Sosiaalisissa tilanteissa iskä on parhaimmillaan. Bluffaaminen mm. sairaalassa onnistuu hienosti. Hoitajat kehuvat. On hetkiä, jolloin iskä ei todellakaan vaikuta muistisairaalta. Pikemminkin hän on tuuheatukkainen, nuorekas, flirttaileva ja fiksusti pukeutunut hurmuri. Ollessamme ydinperheellä Rossossa juhlapitsoilla, iskä tilasi rutiininomaisesti ison tuopin. Näin hän ei ole juurikaan ennen toiminut. Tarjoilijattaren kanssa kemia toimi. Me muut seurasimme sivusta.  

 

Tietyt vankat oletukset eivät iskän päässä muuksi muutu. Joudumme niistä toistuvasti muistuttamaan. Hän mm. uskoo edelleen, että lääkäri oli antanut hänelle luvan ajaa autolla ”lyhyitä matkoja”. Kerran olen napannut hänet kiinni auton ratista. Ei hän ehtinyt kuin käynnistää auton. Auton avaimet pitää piilottaa.

 

Iskä tekee siis edelleen sosiaalisissa tilanteissa nokkelia havaintoja. Kyselee järkeviä, kommentoi olympialaisia lähes kuten ennenkin. Kerroin hänelle tässä eräänä päivänä, että Kuningasvuoren ulkoseinän jäätymisenestoventtiilissä on jokin vika.

Ulkoseinästä on tullut vettä pariinkin otteeseen sään lauhduttua. Juuri tämänkaltaisista asioista hän kantoi huolta terveenä ollessaan. Minä huithapeli en aina ymmärtänyt, mikä voisi elon tiellä käytännön asioissa johtaa isompiin ongelmiin. Auto- ja taloasioissa iskä oli The Man. Opetti aikuista poikaansa.

 

Puhelin soi yhdeksän aikaan illalla. Luulin, että Capgras se siellä soittelee. Etsii oikeaa Kaijaa. Ei. Täysin skarppi Reijo; ”kyllä sinun täytyy kutsua putkimies tarkistamaan tilanne.” Hän oli ilmeisesti mietiskellyt kertomaani päivän ajan ja päätti lopulta soittaa. Nämä soitot olivat ennen rutiinia. Meillä oli faijan kanssa hyvä tiimi. Minä autoin, missä kykenin ja iskä vastaavasti minua asioissa, joissa en ollut vahvoilla.

 

Näistä iltasoitoista. Olen sanonut äidille, että iskä saa illalla tietenkin soitella ja kertoa minulle huolistaan. Ne huolet ovat hänelle tosia. Usein tehtäväkseni jää ilmoittaa oikealle Kaijalle, että iskä on kyllä huomenna tulossa. Iskä kantaa huolta siitä, että jostain syystä puhelut ohjautuvat sille naiselle, joka on hänen kanssaan siellä oudossa huoneistossa. Heidän kotonaan. Totean usein, että ole huoleti, ilmoitan kyllä. Oikein vai väärin, en tiedä.

 

Iskä ei ole aggressiivinen, ei väkivaltainen. Hän korostaa harhoissaan, jolloin häntä silminnähden ahdistaa – ja ahdistaa rankasti - ettei hän ole koskaan ollut väkivaltainen. Miksi nykyhetki tekisi poikkeuksen? Hän on oikeassa. Ei Reijo ole väkivaltainen. Alzheimerista saatikka Capgrasista emme voi täysin varmoja olla.

 

Iskä ei karkaile. Laittelee ajoittain kenkiä jalkaansa ja järjestää draamallisia kohtauksia. Uskoo vakaasti asiaansa. Hän kyllä löytäisi perille kotiin, mikäli hänen annettaisiin lähteä. Joroisten koulutietä sivutaan usein. Joskus äiti Aune on elossa. Joskus minä olen velimies, mutta todella harvoin.

 

Hyviä asioita; iskä on edelleen ajoittain vahvasti meille olemassa. Tunnistettavana itsenään. Kykenee kommunikoimaan, aistii vahvasti sosiaalisten tilanteiden viboja ja tunnistettava huumorintaju on tallella. On innostunut tutuista asioista. Nauttii urheilusta ja liikunnasta, kun äiti saa hänet liikkeelle. Ja se ei jää äidin sisusta, eikä tahdonvoimasta kiinni. Saamme nauttia yhä isän, ukin, aviomiehen, ystävän ja iso-ukin läsnäolosta. Kiitos herran.

 

Tää toinen veijari, Capgras, on harvinaisen vittumainen tyyppi. Se tekee samalla potilaan ja läheisten läsnäolon helvetilliseksi – siis kun herra C. tulee kylään. Alzheimerissa potilas ei välttämättä itse koe olevansa toisten harmina (ainakaan aina), kun taas Capgras tekee tuplat. Potilaasta tulee ajoittain vittumainen epäilijä ja läheiset (lähinnä äiti) saavat kokea äärimmäisen suurta inhimillistä tuskaa. Rakkaus suunnataan toisaalle ja samalla mustasukkaisuus saa kohtuuttomat mittasuhteet. Ja tämä on perseestä. Luottamus, joka heidän välilleen on vuosikymmenten aikana rakentunut kokee totaalisen täyskäännöksen. Äidin kahden tunnin uimahallireissu vaihtuu neljäksi tunniksi. Oltiinko uimahallissa? Ei. Aivan jossain muualla. Se ei ole Reijoa, se on kusipää Capgrasta.

 

Tämä kaikki on kuvittelua. Se ei ole tahallista ajattelua, mutta se on iskälle 110% totta. ”Kohtauksen” aikana iskän identiteetti ja tunnesiteet muuttuvat täysin. Äiti tunnistaa, milloin kohtaus on alkamassa. Estolääkitystä ei ole. Jotakin voi antaa. Ketipinoria, opamoxia. Tuurinpeliä kaikki. Se tulee, mitä tulee.

 

Talviloma 2026

 

Talvilomani on ollut hauska. Vitutti viisi vuorokautta. En hallinnut ajatuksiani. Ne vaan mustenivat. Kuuntelin Egotripin Mustat varjot - biisiä ja mieleni parantui. No ei. 

Yritin herätä uuteen päivään täynnä tarmoa. Kattelin peiliin ja petyin. Join kahvit ja pakenin suorittamaan. Puolen viikon maissa oli suoritettu kotikonnuilla sen verran paljon, että silmäni tulehtui. Särkylääkkeitä ja hiihtämään. Olin ajatellut lähteväni käymään jossain. Ystäviäni on Ruotsissa, Levillä, Rodoksella, Bankokissa, Hong Kongissa, Rukalla, pilkillä.

 

Minä lähdin tänään torstaina Riihimäelle. Reissu oli antoisa. Ostin materiaa kahdellasadalla eurolla ja latasin ABC-huoltamolla velekamersun. Juttelin kahvia siemaillessani tekoälyn kanssa. Kerroin sille ikäni, painoni, pituuteni ja fyysisen suorituskykyni. Se vastasi näin;

 

Miettisin todellakin sinuna; Onko tavoitteesi ennätys vai toimintakyky 65-vuotiaana? Tässä kohtaa fiksuin tavoite on: ” Vahva, liikkuva ja terve 20 vuotta eteenpäin. Sinä et palaudu tuolla treenimäärällä. Tärkein sinun ikäisesi supervoima ei ole maksimit, vaan hermoston hallinta ja kuormituksen säätely.”

 

Laitoin pätkän bodarit WA-ryhmäämme. Eräs rakastamani bodari vastasi: ”parhaat ystäväni ovat eläimet ja tekoäly.”

Vihjasi hiihtolomani kulkuun. Kai muuhunkin.

 

Bodarit on siis vitsi. Emme ole bodareita. Oppi-isäni, rehtori Antti Ahvenniemi varmisti vitsin kertoessaan että ihmiset olivat samalla taajuudella. "Tämä oli sitten vitsi." Hän pelasi jo silloin varman päälle. Varman päälle pelaaminen on ainoa keino selviytyä tässä ajassa. Minä en aina pelaa varman päälle ja se on tyhmää.

 

Lomalla kadotan unirytmini. Niin nytkin. Koska nukkuminen ei ole välttämätöntä, hinasin itseni viime yönä klo 2.00  sohvalle ja käynnistin telkkarista YouTuben. Katsoin vällyn alla Vilho vieressäni 70-luvun suurbändien livevetoja. Lynyrd Skynyrd (nimi mulkusta liikunnan opettajasta), Led Zeppelin ja Deep Purple. Luin jutut wikipediasta ja opin paljon uutta. Unettomuus myös palkitsee. Ihana aamuyö.

 

Tsekkasin juuri blogijuttujeni lukijamääriä. 11 516 kävijää ja 20 381 sivukatselua. Kiitos.

 

Olen mies joka ei ehkä oppinut koskaan leikkimään, mutta on sinut ongelmansa kanssa. Maksanee veronsa eläkeikään saakka, mikäli töitä on. Kai sekin on joku saavutus.

 

Kyllä se kiitollisuus on se juttu. Täytän 54. Kun on saanut näin paljon, on viimeistään nyt tullut aika olla nöyrä ja kiitollinen. Isäni oli lähellä kuolemaa 2004 ja hän on yhä täällä. Lapseni ja loistavat serkut muodostavat tiimin. Yhteisön. Yksilöllisyys loistaa poissaolollaan. He jakavat, tukevat ja ovat yhtä. Kaunista.

 

Minä harhailen missä harhailen. Blogini ovat pyörineet itseni ympärillä. Tästä ansaittu kritiikki. Itsestään on helppo kirjoittaa. Itsekästä?  Narsistista? Kai sitten.

 

Selitys:

 

Se on rebound. Paluukiekko. Työnsin itseni syrjään niin pitkään, että täällä olen antanut tulla. Itsestäni.

 

Kiitos sinulle lukija. Näiden juttujen kiinnostavuus merkitsee minulle todella paljon. Helvetin paljon. Kokeilin kertoa näitä videolle. Noloa.