Harmaa virkahenkilö ja persoonallinen poliitikko

Kyllä minä myönnän. On se totta. Suuri suuni ja (tyhmä) avoimuuteni aiheuttaa minulle nykyisin hankaluuksia. Täytyy päivittyä tähän aikaan ja muistaa, että olen rehtori. On yhä enemmän asioita, joista kannattaa olla hiljaa, vaikka oma oikeustaju kannustaa toimimaan. Puolustautumaan. Minua on alkanut ärsyttämään se, kuinka paljon iskuja täytyy kestää. Täytyy Jeesuksen ohjeiden mukaan kääntää toinen poski. Kiukku puretaan sauvakävelylenkillä ja aamulla asia on unohdettu. Ei se mene niin.

Täytyisi toimia kuten Rautahammas Kuuraketti elokuvassa. James Bond. Täytyy nousta raunioista ja pyyhkiä pölyt olkapäiltä. Mennä eteenpäin ja pitää turpansa kiinni.

Mutta kun aina ei pysty. Kontrollissa oleva tunne lähtee kuitenkin viemään. Heikkoutta. Unohdan hetkeksi olevani virkahenkilö ja puolustaudun. Koen sen jopa velvollisuudekseni. Arvostan kotiin meneviä virkahenkilöitä, jotka vievät roskat oikeisiin säiliöihin ja laittavat perunat kiehumaan. Minä en perunoita keitä. Päässä kiehuu ja tyhjennän säiliöni blogiini. Ihmiset ihmettelevät. Virkamies, vai joko se on henkilö? Tyhmänä kapinoin aikaa vastaan. Oikea linja olisi deletoida ja resetoida. Ja katsoa Netflix- sarjoja. Tukahduttaa ajatuksensa. Pitäisi ajatella kuka välittömästi tai välillisesti saattaisi kärsiä värssyistäni. Ajattelenko lapsiani? Mitä mahtaa oppilaani ajatella? Entä huoltajat? Milloin pomoni puuttuvat kirjoituksiini?

”Olin kasiluokalla. Olin hyvä liikkuja. Kiitettävä. Uimaan mentiin silloinkin. Uimahallikeikka lähestyi. Mulla oli alkanut vasempaan rintaan kasvamaan semmonen patti. Se muistutti tyttöjen tissiä. Päätin vaieta asiasta. Pidin sen itselläni. Penkkipunnerrus auttoi. Kun rintalihas patin ympärillä kasvoi, sitä ei ehkä huomattaisi. Mietin josko se on syöpä? Maligni. Pahanlaatuinen kasvain. Ruma se oli. Murrosikä ei ollut alkanut. Oli tuplaongelma. Alkamaton murrosikä ja tytön tissi. Olin rakentanut toimivan identiteetin. Sain laajalti hyväksyntää, mutta murrosikä ei alkanut ja minulla oli outo patti. Se möykky kasvoi ja kasvoi ja alapää oli mikä oli. Rakentamani maine, kunnia ja identiteetti kyseenalaistuisi uimahallissa. Olin tehnyt maineeni eteen helvetisti töitä. Silloin se raivattiin ja ansaittiin. Ei ollut puolustajia opettajakunnassa. Nykyisin jos ei toimita vuorokaudessa tulee turpaan. Kiusaamisen tapaisen toiminnan on loputtava.

Meninkö uimaan? Menin. Uikkarit nopeasti jalkaan ja altaaseen saatanan nopeasti. Ei ne huomanneet, tai olivat empaattisia. Myötätuntoa löytyi? Patti kasvoi ja kasvoi. Penkkipunnerruksesta tuli pakkomielle. Patti oli saatava piiloon. Pelkäsin että se on syöpä ja kuolen. Poika, joka ei uskalla leikkiä.

Opiskelin kolmatta vuotta yliopistossa. Keräsin rohkeutta. Menin ylioppilaiden terveydenhuoltoon. En muista tarkalleen sen nimeä. YTHS oli lyhenne. Lääkäri oli nuori nainen. Poninhäntä. Kaunis kuin enkeli. Tunnusteli tissiäni. Gynekomastia oli diagnoosi. Minulla oli tississä varaus maitoa varten. Jos tulisi tarve imettää jälkikasvua, se ehkä onnistuisi. Rintasyövän riski oli olemassa. Niin se nätti lääkäri sanoi. Se oli ehdottomasti leikattava. Näytepala lähtisi patologille. Häpeä. Nuori mies, jolla on rintasyöpä.

Tissi leikattiin Varkauden aluesairaalassa. Paikallispuudutus. Kun kirurgi repi pihdeillään pattia rinnasta, tunsin helvetillistä kipua. Lääkitys oli kyllä kohdallaan, koska kehuin sairaanhoitajaa kauniiksi ja muistaakseni pyysin häntä treffeille. Hymyili. Kerroin leikkaussalin kaunottarille, että vittu kun sattuu. Laittoivat suoneen morfiinia ja kaunottaret muuttuivat enkeleiksi. Ei vituttanut mikään. Ymmärsin morfiiniriippuvaisia.

Patti lähti patologille. Olin eläinfysiologian luennolla ja kesken luennon jouduin poistumaan. Soitin annettuun numeroon. Kasvain oli hyvänlaatuinen. Lähdin baariin. Tissipattisaaga oli ohi. Penkkipunnerrusharrastus jatkui.”

Ihmiset kehuivat kevätjuhlapuhetta. No se nyt oli semmonen. Paperista suoraan luin. Hyvät puhujat eivät papereita tarvitse. Älkää siis kehuko. Tosin olen pakottanut itseni ottamaan vastaan myönteistä palautetta niin, etten välittömästi vähäpätöistä itseäni. Sanon ”kiitos”. Haluaisin vähätellä itseäni. En minä ole mitään, en minä osaa mitään. Koen myös aavistuksen häpeää. Kun yritän pitää hyvän puheen, kerjäänkö lähtökohtaisesti mairittelevaa palautetta? Korostan itseäni, eikä se ole tyylikästä. ”Mä mokaan ennen pitkää kuitenkin.” Se slogan toimii. Silloin olen turvassa.

Paukuttelen somekäyttäytymiselläni virkamiesvankilaani. Virkahenkilön tahdikkaan ja moitteettoman käyttäytymisen eetos elää edelleen voimakkaana. Virkahenkilön tulee olla harmaa slipoverimies tai jakkunainen. Raamattu on kuntalaki ja hallintolaki. Käyttäytyminen on hillittyä. Perjantaina revitellään. Prismasta haetaan bavariaolutta. Alkoholitonta. Virkahenkilö harrastaa kestävyysurheilua ja on hiljainen hiippari. Sauvakävelee vitutuksen veks ja pitää turpansa kiinni. Ei ole somessa tai jos on, tyytyy tykkäämään mukavista ja neutraaleista päivityksistä. Vuoden ainoa henkilökohtainen päivitys on turvallinen. Se ei aiheuta väristyksiä. Kuva golf-kentältä toimii hyvin. 65 tykkäystä. Rippijuhlakuva toimii myös, kuten ylioppilaspostauskin. Kummitytöstä tuli ylioppilas.

Hyvä virkahenkilö suoltaa luottamushenkilöille esityksiä, jotka on huolella mietitty. Harrastuksenaan päätöksentekoa tekevät paikallispoliitikot käyvät puhujapöntössä laukomassa puolitotuuksia ja haukkuvat harmaan virkahenkilön esitykset. Palauttavat kehnon esityksen takaisin virkahenkilön pöydälle ja menevät kotiin. Vaalit lähestyvät. On harkittava tarkkaan joka siirto. Kouluja ei saa lakkauttaa, vaikka puolet koulujen luokkahuoneista jäisi tyhjiksi. Pelataan peliä. Pelin nimi on politiikka. Poliitikon täytyy erottua. Virkahenkilö ei saa erottua.

Faktaa. Hämmästyin seuratessani kaupunginvaltuuston kokousta millaisia puolitotuuksia pöntöstä voi huudella. Virkahenkilö ei vastaavaa tee.

Pinnat annan oikeasti Antti Rantalaiselle. Hän oli hyvä.

Huomenna on Alisan ja Ashin kihlajaiset. Olen niin onnellinen heidän puolestaan. Aito rakkaus on niin kaunista.