Mä ja viina
Kertoilen siitä, kuinka opin kohtuukäyttäjäksi. Tämä sivu on kaikille, jotka haluavat pohtia omaa suhdettaan alkoholiin. Toivon, että löydät tästä karusta, mutta toiveikkaasta kertomuksesta jotain, mikä auttaa sinua eteenpäin.
Alkoholinhuuruinen menneisyys
Olen aina ollut suorapuheinen, joten en ala kaunistelemaan. Viina on ollut elämässäni läsnä monella tavalla – niin ilon kuin surunkin hetkinä. Ensikännin otin melkein täysi-ikäisenä. Olin pyhimys. Aluksi se oli vain satunnaista, mutta pikkuhiljaa siitä tuli tapa. En kiellä, että se toi helpotusta, mutta samalla se vei myös paljon. Tämä on minun tarinani siitä, kuinka heräsin huomaamaan, että viina ei olekaan aina reilu kaveri, vaan veemäinen veitikka, kuten olen aiemminkin kirjoittanut.
Herääminen todellisuuteen
Häät 2000-luvulla
Ne oli ystävien häät savossa 2000-luvulla. Työviikon jälkeen Hyvinkäältä juhlapaikalle. Autolla. Lapset olivat jo olemassa. Överini olivat alkaneet. Päihdeöverit. Hanna jännitti. Juhlien alku sujui hyvin. Muistini pelaa ja nautin pelkästään mietoja alkoholijuomia. Häät olivat parin kotona. Ne lähtivät jo toiselle kierrokselle. Vain kaikista kovimmat menevät vielä toisenkin kerran kirkossa naimisiin. Käyvät sen saman rundin toistamiseen. Hääkarkit ja polttarit. Kaasot ja bestmanit. Kai suurin osa tajuaa jättää sen yhteen kertaan. Toinen kerta hillitymmin.
Pääsin mä lopulta rooliini. Nousin illan tähdeksi. Juopumusasteestani tuli yksi muisto vieraiden pitkäkestoiseen muistiin. ”Ne olivat ihanat häät, joissa Janne oli sekasin.” Heräsin aamulla anopin luota. Avasin silmät. Toinen niistä oli musta. Näytin vessan peilistä Matti Nykäseltä Fuengirola-loman jälkeen. Hanna totesi ”vittu – tässä ei ole enää mitään hauskaa.” Olin vielä kännissä, joten häpeäherääminen tapahtuisi myöhemmin päivällä. Matkalla kotiin Hyvinkäälle. Soittelin vieraita läpi ja pyytelin anteeksi.
Juhlani jatkuivat toistakymmentä vuotta, kunnes tajusin tilanteeni. Nirhamia ja mustia silmiä. Lommoja takaraivossa. Aivan vitun kovia viikkoja kestäviä morkkiksia. Niitä oli Savon häiden jälkeen vielä kosolti tulossa. Oliko nollauksillani vaikutusta masennukseeni, unettomuuteeni ja paniikkikohtauksiini? Jätän vastaamatta. Vastaus olisi falski.
Rehtori alkoi menettää otettaan. Tulossa oli sekoilujen sarja, joista saatiin mojovia juoruja. Ja kyllä hyvät lukijat, minä tiedän mitä minusta on puhuttu. Annoin itse aihetta. Juttujen väliin rikkinäinen puhelin ja mittasuhteet saivat kierroksia. ”Miten sellainen sekoilija voi olla rehtori?” Julkiset esiintymiseni Hyvinkään yöelämässä olivat surkuhupaisia ja säälittäviä. Ja läheiseni kärsivät. Puuttuiko tahto vai voima?
Kun kontrolli juhlimisesta katoaa, nimitys vaihtuu. Juhliminen muuttuu ryyppäämiseksi. Termi muuttuu positiivisesta negatiiviseksi. Kun juhlitaan, kilistellään cava-laseja, nauretaan ja tanssitaan. Alkoholilla on sivurooli. Kun ryypätään, nousuhumalaa tuskin huomaa. Tarve päihtyä on päämäärä. Juhlia ei enää tule. Aina on seuraava aamu ja alkaa selviytymiskamppailu. Illan haluaa unohtaa, vaikkei siinä olisi mitään unohdettavaa. Sehän se kaikista tylyin selkäsauna onkin. Haluaa nopeuttaa ajan kulun, mutta se päinvastoin hidastuu. Ei tiedä mitä onkaan puuhastellut. Huumori juhlimisen ympäriltä katoaa. Keikoista tulee energiaa syöviä ja surullisia.
Minulla juhliminen muuttui ryyppäämiseksi. Kylä sai polttoainetta juoruille ja ystävät alkoivat huolestua. Entinen mainio seuramies ja iloinen aamuun asti tanssija oli kadonnut. Tästä uudesta tyypistä piti huolehtia ja katsoa sen perään. Toilailut aiheuttivat myötähäpeää, mutta samalla halua auttaa. Ystävissä. Muut herkuttelivat. Sellainen ihminen on. Olenhan biologi.
Kohti kohtuutta
Sauvakävelylenkki 23.11.25
Aerobinen harjoittelu on jäänyt voimaharjoittelun jalkoihin. Kai voimailutulosten nouseminen tämän ikäisenä on antanut intoa saleiluun. Motivaatiota. Ennen combo oli 50 / 50. Juoksin ja kävin salilla. No niitä maratoneja ja puolikkaita on kolmisenkymmentä.
Asia on painanut minua. Haluan lenkille, mutta mitään ei tapahdu. Viime sunnuntaina päätin lähteä sauvomaan ilman suksia. Alkoholi ei enää juurikaan estä lähtöä. Join lauantaina saunassa yhden oluen. Oli tulossa sadepäivä, mutta kun asensin sauvoja, taivas aukesi. Tosi ihminen kuuntelisi luonnon ääniä, minä biologi valitsin Hectorin Asfalttiprinssi-kuunnelman. Hectorin 70-luvun tuotanto on ollut minulle tärkeä. Valtaosan biiseistä hän teki tajunta keinotekoisesti laajennettuna. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö se olisi toiminut. Biisit ovat loistavia.
Huumeita en ole koskaan kokeillut. Kerran ovat tarjonneet. Audiodraama ja sauvominen yhdistyivät käsittämättömällä tavalla. En huomannut ajankulua. Marraskuinen aurinko keskipäivällä taivaanrannassa, minä sauvakävelemässä metsässä ja Hector Lapinlahden mielisairaalassa Vesku Loirin kanssa. Musiikkina Nostalgia, Mandoliinimies, Herra Mirandos. Valtavan hyvä kokonaisvaltainen olo. Askeltamiseni kiihtyi ja aloin juoksemaan ylämäet. Muistin ajat, jolloin elämäni ei ollut kontrollissa, mutta olin kovassa juoksukunnossa. Ei ollut homma hanskassa Hectorillakaan. Lopulta minulle tuli itku. Itku onnen hetkestä ja itku aiheuttamastani mielipahasta lähimmille ihmisilleni. Ilo ja suru. Syyllisyys ja helpotus.
Lenkki oli pisin viiteen vuoteen. Olo suihkussa oli kuin kolmen tunnin rajun terapiaistunnon jälkeen.
Minusta ei tullut absolutistia. Ryyppääminen on muuttunut taas juhlimiseksi. Minua harmittaa vietävästi, jos edellisillan juhlat vievät terän seuraavalta päivältä. En siedä ajatusta krapulassa makaamisesta (Eput).
Kyllä alkoholilla on edelleen merkittävä rooli elämässäni. Pidän konjakista ja oluesta. Valheellisen ja ohikiitävän hetken kestävä lämmin alkoholin kokonaisvaltainen tuulahdus tulee joskus tarpeeseen. Vai onko se valheellinen?
Niin. Joko tai – vai sekä että? Kehitellään kompromissi. Itku sunnuntain pitkällä sauvakävelylenkillä on niin saakelin siistiä.
Tumma olut perjantaisena talvi-iltana happihyppelyn jälkeen takan edessä – ei sitä hypehetkeä jumalauta kannata liialla ryyppäämisellä pilata.
Se mitä joku on joskus nähnyt tai kuullut, ei harmita tai hävetä.
Sillä ei ole mitään merkitystä.
Niin voi käydä kenelle vain. Sullekin.