SUURET SAAPAAT JA SÄ OLET KORVATTAVISSA

 

Olen ollut neljä päivää sairaana. Tylsää. Heti syysloman jälkeen iski. Jännää. Tosin kulukutauteja on kosolti liikkeellä. Mikrobien tilapäinen ylivalta näkyy minunkin työpaikallani. Ovat tapauskohtaisesti voittaneet alati käynnissä olevan sodankäynnin. Ihmisen immuniteetti vastaan pahat taudinaiheuttajamikrobit. Vaan pahoja ne ovat tämän maailman ihmisetkin, kun ympärilleen katsoo. Ja eläimet. Jotkut luulevat, että laulujoutsenet ovat hyviksiä. Niin no kun ne viettävät koko elämänsä saman puolison kanssa. Puppua sekin. Tutkimuksissa on havaittu, että poikasilta löytyy aivan eri geenejä kuin mitä vanhemmilta olisi voinut saada. Vieraissa ne juoksevat kansallislintummekin.

 

Harmajapäämummojen on pakko olla kuitenkin hyviksiä. Ne ovat aina hyvällä tuulella ja antavat toisille tekemänsä ruuat. Kyökin puolella kaapivat puurokattilan pohjaa, jos sinne jotain jäi. Ne ovat oikeita hyviksiä. Niissäkin on yksi poikkeus. Symppiksen näköinen harmaapermanenttimummeli etuili Prisman kassajonossa. Oikein tönäisi ostoskärryjäni, jotta pääsi livahtamaan eteeni. Olin vaiti. Aivan hiljaa. Maailmankuvani harmajapäämummoista ei horjunut. Mummot ovat hyviksiä.

 

Koen morkkista ollessani kotona sairauden takia. Sellainenkin vika minusta löytyy. Minä en todellakaan katsele Netflix-sarjoja ja nauti olostani. Eihän sairaana nautita olosta. Sairaana kärsitään, koska jos ei kärsisi, pitäisi olla töissä. Uskon tietäväni, että tämä on yleisestikin tunnollisten opettajien vika. Taiteilu töihin lähtemisen ja kotiin jäämisen välillä on kamppailua. Valinnan teko on vaikeata. Päätöstä töihin lähtemisestä pitkittää nopean paranemisen toivo. Se joku, joka pyörittää ison koulun sijaispalettia, odottaa ilmoitusta mahdollisimman varhain. Hänkin saisi nukkua. Ja me tunnolliset kärvistelemme ja olemme tulevinamme töihin, kunnes viime metreillä – kuumetta on edelleen! Ja se, joka vastaa sijaisista tekee taikatemput. Luokkaan on saatava sijainen klo 8.10. Sitten se tekee ne temput ja sijainen aloittaa kiittämättömän työnsä klo 8.10. Teinit aloittavat ikiaikaisen testaamisensa. Sinne jäävät luokkaan - vailla tukea oleva reppana sijainen ja näsäviisasteleva lauma teinejä. Joo. Kaikkihan te nämä sijaisen testaamiset muistatte yläkouluajoiltanne. Eiksniin?

 

Vastasin tästä duunista viitisen vuotta ja olen niin kiitollinen Hakkaraiselle, koska hän sitä työtä ansiokkaasti nykyisin hoitaa. Minun vuorokausirytmiini se ei koskaan istunut. Sijaisrumban pyörittäjä on jatkuvasti töissä. Ei sovi se homma joka pojalle.

 

Olen tehnyt mielestäni urotekoja sairaana töihin könytessäni ja sammuttanut samalla demonien äänen. Demonit kutsuvat minua pinnariksi. Olen mennyt useita kertoja puolikuntoisena töihin, koska halusin kai olla joku saakelin ”työn sankari” ja hiljentää laiskaksi minua kutsuvat demonini. Olin huono esimerkki. Kerrankin makasin seuraavan viikon kuumeessa peiton alla. Ei ollut covid-bakteeri vielä työtään tehnyt. Varmaan töissä käydessäni tartutin jonkun kollegan. Onko se yksi kuumeeton päivä sittenkin käypää rahaa?

 

Minulla on sellainen paha tapa, että sairastaessani teen töitä. Läppäri on vieressä, kun lepäilen. Minulla on edelleen lepäilypaikkana parisänky, vaikkei sille mitään tarvetta olekaan. Eikä tule olemaan. Välillä siirryn sohvalle. Uusi perheenjäsenemme Vilho nukkuu yöt vieressäni. Tarkennan tässä kohtaa, että Vilho on Felis catus, ei Homo sapiens. Ehkä parisänky on sittenkin tarpeen. Väinö ei vieressä nukkumiseen koskaan ryhtynyt. Viisas kissa. Uniapnealaitteen tarvitseva kuorsaava körmy saisi nukkua ihan yksikseen. Katsotaan pitkäänkö Vilho-poika jaksaa.

 

Toivonko sinulta suosionosoituksia ja tykkäyksiä työteliäisyydestäni? Siis että sairaanakin vastaan työkännykkään ja vastailen sähköposteihin. En. Menee siihen samaan laariin, ”älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon.” Oikeastihan tämä on aivan järjetöntä, mutta olen perustellut sen itselleni. Kun kyseessä on fyysinen sairaus, en koe kuormittuvani siitä, että olen saatavilla. Puhelut ovat usein hauskoja. Jossain puhelun vaiheessa joudun usein väistämättä kertomaan, että olen nyt sairaana kotona, enkä voi heti asiaa koululla hoitaa. Puhelun sävy muuttuu. Ehkä hyökkäävänä alkanut puhelu saa äidillisiäkin sävyjä, mikäli soittaja on ollut nainen. ”Oi anteeksi, pikaista paranemista sinulle.” Ehkä kaipaankin näitä äidillisiä sanoja?

 

Toinen perusteeni sairaana töitä tekemiselle on se, että palatessani töihin sairauden jälkeen ei vastattavana ole kymmenittäin viestejä. Pääsen vähemmällä.

 

Tiesitkö arvoisa blogini lukija, että opettajat suunnittelevat oppituntinsa myös sairaana. Sijainen saa kansliasta opettajan viestin lähtiessään oppitunneille. Viestissä lukee oppituntien askelmerkit. Tämä lienee poikkeavaa työelämässä ja opettajat ansaitsevat tästä kiitoksen.  

 

Helvetin suuret saapaat

 

”Sinulla on suuret saappaat täytettävänä.” Tiedätkö että vihaan tuota sanontaa. Tai no melkein. Se on vittumaisinta mitä uudelle työntekijälle voidaan sanoa. Joo – sillä on varmasti juhlapuheissa paikkansa, vaikka ei mielestäni olekaan. Sanonnalla pyritään korostamaan työpaikkansa jättävän työntekijän huippuhyvää työtä. Hän on korvaamaton. ”Niin supertyyppi sä olet ollut, ettei sinun saappaitasi niin vain täytetä.” Mutta väärin menee. Itse kuulin tämän lausahduksen opettajainhuoneessa ensimmäisenä työpäivänäni. Meinasin vittuilla takaisin. Tosin edeltäjäni saappaat olivat suuret. Hän oli erinomainen opettaja.

 

Olin nuori, korskea, pöyhkeä, kaikkitietävä yms., mutta olin silti vaiti. Aivan hiljaa. Minusta se oli erinomaisen huono tapa toivottaa opettaja aloittamaan työtään uudessa koulussa. Okei se mairittelee edeltäjää, mutta miten se palvelee minua tai sitä jotakin toista, joka ottaa uuden työtehtävän vastaan? No ei millään tavalla. Näillä sanoilla ei oteta meidän koulussamme ketään uutta työntekijää vastaan. Kiellän sen.

 

Useinhan käy niin, että nämä uudet suurten saappaiden täyttäjät, täyttävät saappaat todella hyvin. Tekevät työnsä eri tavalla, mutta erinomaisesti. Käyttävät omia vahvuuksiaan. Joskus jopa paremmin kuin se edeltäjä, jolla oli ne helkkarin isot saappaat. Mitään heiltä pois ottamatta. Ja nyt en puhu itsestäni.

 

Kukaan ei ole korvaamaton

Sen sijaan kannustan käyttämään enemmän sanontaa ”kukaan ei ole korvaamaton.” Tämä on helvetin hyvä. Olen sairastanut nykyisin jopa hymy huulilla, koska tiedän että apulaisrehtorimme johdolla arki pyörii loistavasti. Ei siellä minua tarvita. Korkeasti koulutettu opettajakunta hoitaa ruutunsa, keittiön loistoporukka valmistaa ruuan, kouluisäntä tietää mitä tekee. Samoin siivoojat. Uusi koulusihteeri oppii asioita ja käytänteitä niin nopeasti, että hirvittää. Kaupunginvaltuusto voi miettiä pestini tarpeellisuutta. Tosin velkaa mulla on paljon. Ja hei minä olen ainoa, joka osaa tehdä meidän koulussa lukkarit, joten päästäkää minut maanantaina töihin.

 

Anna anteeksi blogini lukija – työelämässä sinut on äärimmäisen helppo korvata. Patsaita et saa. Pinssin saatat rintapieleesi eläkekahveilla saada. Jos pomosi on hyvä puhuja, työyhteisö saattaa tirauttaa itkut, mutta jatkavat seuraavana päivänä työtä – kuten sinua ei olisi ollutkaan. Siviilipuolella asia on toisenlainen. Siellä sinä olet korvaamaton.   

 

Viime vuosina julkisella puolella työntekijät ovat olleet sairauden takia poissa töistä keskimäärin 16 – 20 vuorokautta. Lukema vaihtelee valtavasti eri työntekijöiden välillä. Olen pitänyt eläkepuheen eräälle opettajalle, joka ei ollut yli 30-vuotisen uransa aikana päivääkään poissa töistä. Tilastollinen ihme ja ihme muutenkin. Itselläni on ollut vuosia ilman poissaoloja, mutta etenkin silloin kun lapset olivat pieniä, sairastelin enemmän. Mutta terveenä olen saanut olla ja siitä olen kovin kiitollinen. Päässä heittää, mutta ei liikaa. Ja kun päässä sopivasti heittää, sujuu elämä teinien kanssa kuin Jorma Uotisen häävalssi. Paulus Arajuurihan voittaa koko shown.

 

Elän taas sinkkuelämää ja se tuntuu hyvältä. Riippumattomuus ja vapaus ovat ihania tunteita. Silti ihmisellä on ikävä toisen luo. Joka päivä. En ehtinyt mukaan siihen mitä kaikkea tapahtui, kun parisuhteeni päättyi. Jäänee mysteeriksi.

Pimeät illat tulevat. Otan ne vastaan Veen ja Veen kanssa. En etsi ketään, mutta kaipaan jotakin.

Kissat pelkäävät robotti-imuria. Ovat saunassa yksituumaisena. Nyt tulivat pois. Robotti palasi latauspisteeseensä.

 

Olen edelleen kipeä. Hyvän ystäväni 50-v juhlat Tahko-vuorella jäävät viikonlopulta väliin. Harmittaa helvetisti. Jospa maanantaina salille. Penkkiä. Pitämään yllä fyysistä kuntoa vai kompensoimaan jotain. Kompensaatio – siitähän voisi kirjoittaa.

 

Hyvää viikonloppua lukijani!