Ärsyttääkö sinua jotkut tämän ajan ilmiöt? Minua kyllä ärsyttää. Äiti suostuu jälleen lapsen tahtoon. Tytär saa jäädä luvan kanssa (oikeasti luvaton poissaolo) kotiin. Ulkona on kipakka pakkanen. Lyyli-mummo kipuaisi haudastaan, mikäli tämä tieto tajunnan tavoittaisi.

 

Aikaamme leimaa kiire ja hutilointi. Todella suuria ja ihmisiin vaikuttavia päätöksiä tehdään vasurilla. Vasenkätiset hoitaa hommat oikealla kädellä. Perehtyminen, pysähtyminen ja puntarointi ei ole muodissa. Se vie aikaa. Tehokkuus on aikamme suurin hyve ja tärkein ihmisen ominaisuus.   

 

Poliittinen ja näkymätön valtaeliitti on ajanut vuosikymmenten aikana suomiparan kuilun partaalle. Silloiset päätöksen tekijät eivät joudu vastuuseen mistään. Edes tunnin jälki-istunto. Pliis. Demokratia osoittaa heikkoutensa siinä kohtaa. Vastuuta ei ole. Osa nukkuu jo lopullisen vihreän veran alla. Rauha heille.

 

Kun kansanedustaja ei tule valituksi tai ei hae jatkokautta, tai kunnallispolitiikan harrastaja alkaakin keskittymään perhe-elämään – sitä ei paskaakaan kiinnosta, mihin tilanteeseen se on ollut kuntaa, hyvinvointialuetta tai valtiota aiemmin ajamassa.

Okei.

Niin demokratia toimii. Parempaakaan mallia emme tiedä. Tiedän, että paremmin toimisi valistunut itsevaltius, mutta niin viisasta ihmistä ei ole syntynyt. Eikä synny. Hyvänkin tyypin valta veisi mennessään. Muuttuisi diktaattorimulkuksi ennen pitkää. Kuten Venäjällä ja jenkeissä.

 

Kun poliitikot menneinä aikoina ovat käytävillä suhmuroidessaan äänestyspäätöksiinsä päätyneet, voivat he poliittisen harrastamisen tauottua keskittyä kesämökin terassin valttaamiseen tai pakkomielteiseen parisuhteen metsästämiseen Tinderissä. Jos päätetty asia osoittautuu susipaskaksi, emme voi sille mitään. Virkamiehet ja suorittava sektori jatkavat hommiaan ja asuntolainojensa maksamista.

 

Meille – suorittavan sektorin ihmisille jää lapiointi. Paskan lapiointi. Poliitikko valttaa terassiaan ja löytää upean treffikumppanin. Paavolan koulun reksi vastailee lakimuutoksesta syntyneisiin kysymyksiin. Taiteilee lojaalisuuden ja oman yksikön puolustamisen rajapinnoilla. On nilalla, puun ja kuoren välissä.

 

Poliitikko valttaa vaan ja toinen poliitikko saa Tinder-kamun jo yökylään. Niillä on ihqua. Ei ne muista mitä ovat olleet päättämässä. Kuntapoliitikko harrastaa päätöksentekoa. Perehtyy asiaan, jos huvittaa. Jos ei huvita menee turvallisesti pohjan mukaan. Pohjan mukaan.

 

Sain tänään yllättävän yhteydenoton. Minusta oltiin huolissaan. Minä itse en juuri nyt ole itsestäni kovinkaan huolissani. Hiihtolomalla kyllä vitutti, mutta sellaisia ne mun lomat nyt tahtovat olla. Niin. Se kysyi; ”Miten sinä jaksat? Sinusta on valitettu hallinto-oikeuteen ja koulusi on lakkauttamisuhan alla.” Lisäksi hän oli kuullut, että tyytymättömyys urheiluluokkavalintoihin on laajaa. Sain tänään tosiaan paljon yhteydenottoja valintojen tiimoilta. Olimme tehneet vääriä valintoja. Valituskorttia väläyteltiin.

Tiedättekö lukijani. Jos minä putoilisin tällaisista jutuista – voisin saman tien hakea Hyriaan eläintenhoitolinjalle. Teflon ihmisen pinnalla on helvetin huono pinnoite. Tässä ammatissa se on välttämätön. Teflonin paksuutta kannattaa säädellä.

 

Okei.

 

Systeemi toimii oikeusvaltiossa oikeudenmukaisesti.

 

Laskun maksaa ja vastuun kantaa suorittava sektori ja omasta näkökulmastani ajatellen suorittavan sektorin operatiivinen johto. Betonista ruohonjuuritason duunia painavat mm. lastentarhanopettajat, hoitajat, opettajat, päiväkodinjohtajat, virkamiehet ja yrittäjät työntekijöineen.

 

Me työssäkäyvät maksamme päätöksistä, joita emme tehneet. Tiedän – emme me voi päättää, mutta meitä voisi kuunnella. Poliitikot vaihtuvat, mutta vastuu ei seuraa perässä. Se jää niille, jotka pitävät arjen pystyssä.

 

Olen suorittavan sektorin esihenkilö. Päätökset muuttuvat minun pöydälläni paineeksi ja stressiksi, säästöt kuormitukseksi ja ihmisten loputtomat kysymykset jalkautettavista säännöistä pahimmillaan uupumiseksi. As you know – olen siellä seikkaillut. Syvissä vesissä. Nyt voin hyvin.

 

Mutta se huoleni. Suomen malli ei enää toimi. Systeemissä ei ollutkaan pohjaa. Viitisen vuosikymmentä meillä on ollut varaa rehvastella – olemme luoneet pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin, jota kadehdittiin. Kuinka sen teitte? Nyt on pää vetävän kädessä. Velkajarru tietää sitä, että me työelämässä kärvistelevät maksamme tulevaisuudessa ison ravintolalaskun. Eikä siinä ole edes juomia mukana.  

 

Niin ja se kasvoton poliitikko? Minä biologina ja psykologiaa lukeneena ymmärrän häntäkin. Poliitikko on tunteva ihminen. Lihaa ja verta. Esittää enemmän kuin on. Se kuuluu kuvaan. Tarttee ääniä. Se on systeemin juju ja koko idea. Moni poliitikko puhuu paljon, eikä vastaa kysymyksiin.

Jollei tyyppi ole todella karismaattinen, vaihdan TV-kanavaa. Boomerina katson yhä telkkaria. Ben on karismaattinen. Ja Soini. Kun broileri suoltaa fraaseja, on se kamalaa kuunneltavaa. Mutta se broilerikin on ihminen. Isä, äiti, ystävä, kaveri. Yhtä arvokas kuin jokainen meistä.

Tsemppiä!