Kun rehtori ei opi
Jouduin männäviikolla pienen myrskyn silmään. Koska olen tyhmä. En ymmärrä vieläkään asemaani, joka ei ole oman mittapuuni mukaan kovinkaan kummoinen asema. Rehtori.
Minua on ehditty syyttää vaikka mistä. Maalittamisesta ja naisvihasta.
Nopea tiedonvälitys, kiihkeänä käyvä palveluverkkokeskustelu, aamuposti ja rakastamani sosiaalinen media laittoivat yöuneni koetukselle. Olin keskiviikkoiltana sohvalla Vilhon kanssa. Se on se tuoreempi brittikissani. Katsoimme A-studiota. Selasin somevirtaa kännykästäni. Multitaskasin. Rapsutin kissaa, söin porkkanoita koska ihoni on kelmeä, selasin somea ja katsoin telkkaria. Mihinkään en keskittynyt kunnolla.
Kännykän näyttöön ilmestyi Aamupostin digijuttu. Siinä kerrottiin palveluverkon kuntalaisillasta. Muutama kymmenen kuntalaista oli Kipinän kirkkaissa valoissa päässyt kysymään virkamiehiltä asioita kouluverkon tulevasta kohtalosta. Paikalla oli käsittääkseni siis muutama kymmenen kuntalaista. Ne, joita asia syystä tai toisesta kiehtoo siinä määrin, että uhraa iltansa moiseen. Tuhannet kuntalaiset, joiden lapset ovat peruskouluiässä, olivat tekemässä jotakin tyystin muuta. Osa multitaskasi kotisohvalla. Mutta Hyvinkää osallisti ja siitä pinnat. Osallistaminen ja läpinäkyvyys ovat maailman parhaan maan kärkiteemat. Samat teemat saavat päätöksenteon puuroutumaan. No mutta. Osallistettiin ja luotiin läpinäkyvyyttä. Great!
Meitä rehtoreita ei ole kielletty ottamasta kantaa vellovaan kouluverkkokeskusteluun. Itse asiassa meitä on ohjeistettu mielestäni helvetin hyvin. ”Sananvapaus on, mutta ollaan järkeviä.”
Okei.
Sitten tullaan siihen kohtaan keskiviikkoiltaa, jossa Jannen persoona törmää ajan henkeen niin että vieläkin on nirhaumat naamassa. Siis kuin olisin törmännyt betoniseinään.
Mitä minä tein?
On fakta, että eteläisellä Hyvinkäällä on ihmisryhmä, joka kampanjoi toisen koulun säilyttämisen puolesta ja kampanjalla on mauton kärki. Ammutaan samalla alas Vehkojan koulu. Ja se Janne ei malta pitää turpaansa kiinni, koska isku osuu johonkin sellaiseen kohtaan, joka tekee kipeää. Kun tiesin taustat, läikkyi yli. Delegaatio on lähtenyt paikalle Kipinän kirkkaisiin valoihin dissaamaan mun rakasta työpaikkaani.
Muista Toope – olet rehtori myös illalla kotisohvalla.
Otan kuvakaappauksen arvoisan toimittajan jutusta.
Reetta tiedustelee; ”Miksi Vehkojan koulu halutaan säilyttää?
Pyydän postauksessani Reettaa koululle. Tarjoan kahvit. Lupaan näyttää juuri peruskorjatun koulumme.
Ja mylly käyntiin. Etelässä liikkuu huhu, että Vehkojan reksi postailee kännissä sekavia juttuja someen. Eivät tiedä, että olen savolainen ja syntymäouto. Kännissä on tullut postailtua. Ei tällä kertaa.
Pataljoona on tehtaillut kanteluita. Minusta ja toimintakyvystäni. Korkeille virkamiehille ja luottamushenkilöille.
Olen saanut viisailta neuvoja. ”Ole varovainen!”
Samaan konkurssiin paikallislehti kyseenalaistaa koulumme piharemontin. Tekee jutun. Kosiskelee kuntalaisia kommentoimaan. Lakkautusuhan alla olevan koulun pihaa remontoidaan. Epistä? Ja hallinto-oikeuteen minut haastanut tyyppi on lehdessä viereisellä aukeamalla. Saa kokonaisen palstan. Jutussa syytetään täysin väärää rehtoria. Minä se oikeasti olen. Tarkistakaa faktat.
Rakkaat blogini lukijat.
Olen avoimesti kertonut itsestäni ja vaikeudestani sopeutua ajan henkeen. Kolmen vuorokauden aikaikkunassa tapahtuneet asiat alleviivaavat monet näkemykseni tästä ajasta. En todellakaan pidä niistä, mutta sopeudun. Velkaa on maksamatta, enkä ole riittävän laho päästäni päästäkseni sairauseläkkeelle.
Pitääkö minun nyt, alteregojannena, deletoida kaikki kirjoittamani.
Koska olen rehtori Suomessa vuonna 2026.
ps: mutta taiteen nimissähän saa tehdä melkein mitä vaan. Jospa tämä onkin taidetta!