Nyt se alkoi. Joululoma 25 - 26. Aloitimme elokuussa koulun aikaisin, joten joululoma on mittava. Kahdeksantoista päivää. Menen välipäivinä töihin. Sain mahtavilta työkavereiltani pieniä joululahjoja. Availen ne kohta.  

 

Tuun töistä kotiin. Kissat tulee vastaan. Väinö on ollut koiramainen ”hännänheiluttaja” koko ikänsä. Tämä nuorempi killiäinen on mallioppinut. Vilho. Hiippailee vastaan Väinön vanavedessä, kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Väinö on näyttänyt Vilholle missä kaappi on. Väinö the boss. Pomolle ei päätä auota. Olen nähnyt pari yhteenottoa. Väinön leppoisuus muuttuu hetkessä kissapetomaiseksi aggressiivisuudeksi. Se on sitten oikea kissatappelu tai oikeammin pahoinpitely. Elän kahden kissan kanssa kuten Vesku Loiri viimeiset vuotensa. Minä en pelaa pleikkaa. Vesku pelasi.  

 

”Just nyt uutisissa kerrottiin, että kolmea tyttöä Pirkkalan Vähäjärven koulussa puukottanut poika oli syyntakeeton. Olen pohtinut asiaa paljon. Syyntakeettomat ovat kouluissamme muiden joukossa. Haluan, että mahdollisimman moni tämän ymmärtäisi.”

 

On muuten olemassa koulukunta, siis nykyihmisissä, joiden mielestä poikien (harvemmin tyttöjen) painista koulumaailmassa pitäisi poikkeuksetta tehdä rikosilmoitus. Nimikkeenä pahoinpitely. Toivottavasti ehdin eläkkeelle tai kuolen ennen kuin tällaisestakin järjettömyydestä tulee pakollista toimintaa. Aikalaishulluutta. Voi meitä Veikkoja.

 

Tuli poika työhuoneeseeni tässä joulun alla. Kertoi ongelmistaan ja isättömyydestään. Jähmetyin hetkeksi, kun hän sanoi, että minä olen hänelle eräänlainen isä. Tuli vilunväristyksiä ja hengitys salpaantui. En minä tiennyt mitä sanoa. Sönkkäsin jotain, että hänenkin isänsä on varmasti tehnyt parhaansa.

 

Onhan tämä taiteilua. Väärä ilme väärässä paikassa ja poks! Kriisi! Kiinankauppa kyseenalaistuu. Kahden miljardin ihmisen häpäisy. Miss Suomi söi kiinalaista ruokaa ja ilmehti. Nuori tyttö. Persut otti ilon irti ja hallituskriisi oli lähellä. Ajattele, kun sä teet jonkun harkitsemattoman, pienenkin, mutta tässä ajassa tuomittavan tempun – vaikka vähän laitamyötäisessä ja taltiointi lähtee kiertoon - on aina totaalinen sosiaalisen aseman ja ihmisarvon lasku täysin tuurin varassa. Ihmisarvo viedään samoin kuin pahaiselta rikolliselta. Henkinen krapula on kestämätön.

 

Minä olen niin anteeksiantavaa sorttia, että säälivaihe kytkeytyy usein päälle, kun joku on tehnyt väärin. Toki rajat löytyvät. En minä sarjamurhaajia sääli. Mutta tämän nuoren missin moukarointi oli aikamoista. Loukkaantukaa loukkaantumista kaipaavat, mutta sanktio on jo langetettu. On anteeksiannon aika. Miksi parhaille, eli suvaitsevina itseään pitäville, anteeksi antaminen tuntuu olevan niin helvetin vaikeaa? Tämä tuomioita jakavien hyvien ihmisten joukko on niin suloinen. Piehtaroivat omassa hyvyydessään. Kuvottaa välillä tämä tekopyhä armeija. Heillä niitä kiviä heitettäväksi riittää.

 

Valhe valuu korvistas ja pyhyys muovinen

sulaa liekkiin helvetin ja rukous rasvainen on valkoinen.

Hassisen kone

 

Hassua. Olen vaatimattomassa blogissani oppinut mikä on mielenkiintoisten klikkiotsikkojen voima. Mä ja viina on kerännyt melkein viisisataa lukijaa. Samoin tarinointini erostani. Pliisut säkeeni lapsistani eivät juurikaan ole kiinnostaneet. Ymmärrän mediaa aavistuksen paremmin :-)

 

Mutta:

 

Elämän ennustettavuus on sittenkin aika ohutta. Mitä vain voi tapahtua. Unelmat murskaantuvat ja haaveet kaatuvat. Terveys kyseenalaistuu. Lääkäri antaa loppuelämälle määräajan. Elämänhallinta on harha. Kohtaamme surun ennen pitkää. Siksipä onnen hetkiin tarttuminen, silloin kun se kohdalle osuu, on ainakin yksi osa elämän tarkoitusta.

 

Olkoon joulu meille kaikille niin hyvä, kuin se vain suinkin olla voi.

Rakkautta, anteeksiantoa ja kiitollisuutta jouluusi!

 

Alisa - kova ikävä sua.

 

Janne, iskä