Tänks kamu

Kesälomani on nyt puolessa välissä. Loma on ollut hyvä. Kasimiikka. Turkissa paistoi aurinko, Suomessa on satanut. Lomarutiineihin kuuluu mattojen pesu Kuningasvuoren pihalla. Olen varsin ylpeä itsestäni millaisen spedemäisen toimintakokonaisuuden olen saanut pihalleni rakennettua. Isot pöydät sain lahjoituksena Sveitsin lukiosta, kun Kipinä syntyi ja Sveitsi sammui. Jotkut puhuvat, että niissä olisi hometta tai jotain perkeleen haitallisia itiöitä. Minä pidän niitä juttuja täällä alteregopuolella täysin järjettöminä huuhaatarinoina. Että ne mahdolliset homeitiöt leviäisivät kotiini ja tuhoaisivat keuhkoni ja mielenterveyteni. Voi helvetti. Minulla on töissäkin ylösalaspöytä, joka taitaa olla Rainion Jaakon entinen. Sveitsin rehtorin. Sain sen netonnetonnetto hintaan. 0 euroa. Vain minulle. Helvetin hyvä pöytä, eikä ole vielä sormista kynnet tippuneet tuhoitiöiden tekosten seurauksena. Tosin syön kynsiäni ja sitä kautta ne ovat mitä ovat.

Virkani puolesta olen äärimmäisen tarkka mahdollisille sisäilmaongelmille ja otan asiat vakavasti. Faktana todettakoon, ettei monessakaan maassa olisi julkisia rakennuksia juuri lainkaan, mikäli Suomen sisäilmamikrobiraja-arvot monistettaisiin laajemmalti. Tässä(kin) asiassa Suomi on maailman paras maa ja pitää hyvää huolta kansalaistensa keuhkoista. Okei. Jokainen sisäilmaongelmien takia kroonisesti sairastunut on liikaa ja aihe on vakava. Kyllä minä sen tiedän, mutta kunhan taas vähän ravistelen arkaa aihetta.

Niin, se mattojen pesu pihalla Sveitsin lukion pöytien päällä on yksi jokakesäisistä lomarutiineista. Painepesurilla hurruuttelen ja puhdasta tulee!

Ikkunoita en ole pessyt koskaan. Ne ovat hoituneet muuta kautta. Iskä oli siinä hommassa äärimmäisen taitava, mutta nyt se ei enää onnistu. Avioliiton aikana homma hoitui ex-vaimoni toimesta. Taitava on. Akseli ja Reetta ovat kantaneet vastuun pari viime vuotta, mutta nyt heilläkin on omat kiireensä. Vaihtoehtoja on siis kolme. Joko homman hoitavat jatkossa Vilho ja Väinö tai minä itse. Mutta tiedätkö mitä. Minä en usko, että pystyisin sen hoitamaan. Olen liian kärsimätön ja huolimaton. Ensinnäkään en ymmärrä niitä sääolosuhdeohjeita. ”Jos paistaa aurinko, niin jotain tapahtuu? – älä pese silloin.” Jos sataa vettä, niin jotain tapahtuu – älä pese silloin.” Ja niin edelleen. Minä en siis yksinkertaisesti ole ikkunanpesijä. Suomalaisethan ovat kiihkomielisiä kahdessa asiassa. Lumityöt pitää tehdä ja ikkunat pestä. Vaikka Vilho ja Väinö ovatkin maailman taitavimmat kissat, niin päädyn sittenkin siihen kolmanteen vaihtoehtoon. Palkkaan jostakin pienestä kotimaisesta siivousyrityksestä ammattilaisen.

Suomi nousuun!

Tiesitkö muuten, että kyseinen slogan lanseerattiin vuoden 1979 eduskuntavaaleissa. Mikäs oli puolue?

No demarit Kalevi Sorsan johdolla. Sorsasta leivottiin muuten viisitoista vuotta Suomen seuraavaa presidenttiä – Koiviston jatkajaa. Mutta sitten alkoi peli. Politiikka on peliä. Muuan keinuen kävelevä kaveri astui kehään ja loppu on historiaa. Elisabeth pääsi turkasen lähelle. Lähellä ei kuitenkaan riitä.

Kuningasvuoren ikkunoiden pesu sysää Suomen jälleen voittojen tielle. Maksan tellit ja vellit. Nousuun!    

Olen ollut pitkään hyvällä tuulella. Mielen perusvire on ollut positiivinen. Näen kävellessäni ulkona paljon sellaista mitä en ole aikoihin nähnyt. Minulla on tapana testata omaa luontotietämystäni liikkuessani ulkona. Usein kävellään ulkona. Toki sisälläkin. Kävelymatolla. Silloin ei näe kasveja, eikä kuule linnun laulua. Minua ohuesti tuppaa vituttamaan, mikäli en tunne jotakin kasvia tai tunnista lintua. Stressaannun sielläkin. Olen muuten ensin biologi ja sitten vasta rehtori. Välimatkaa on maileja, siis siinä kuinka itseäni arvostan. Biologi / rehtori. Olen kävellyt lomalla jotenkin oudon rentona ja kasvien tunnistaminen on ihmeen helppoa. Lintujen laulun määrittäminen osuu kirkkaasti maaliin. Varmistan asian lenkin jälkeen kotona. Äpistä, koska elämme ihmeellistä äppiaikaa. Johtopäätökseni on se, että mieleni on levännyt.

Muistatteko koulu- ja opiskeluaikaa, kun puhuttiin että illalla kokeeseen luettuasi seuraavan yön hyvä uni hauduttaa pänttäämäsi tiedon. Se kristallisoituu ja jalostuu. Se on muuten jännä juttu. Muistan kun menin lukioaikana asuessamme Varkauden Kosulanniemessä helvetin hienossa 20-luvulla rakennetussa omakotitalossa aamusuihkuun. Suihkussa oli verho, suihkuverho, joka tarttui ihoon kiinni. Siinä rintasyöpääni tunnustellessani huomasin, että enkun sanat tai historian vuosiluvut pamahtelivat selkeinä mieleni tajuntaan. Ihan siihen pintaan. Edellisiltana päntätyt. Itsevarmuus koetta kohtaan alkoi lisääntymään – mä hallitsen tämän! Huikea tunne. Lähdin polkemaan sen kuusi kilometriä kouluun, pakkaslukemasta piittaamatta ja yleensä onnistuin. Kokeessa. Pänttää illalla ja hyvä yöuni hoitaa loput. On se merkillistä.

Taksikyytejä kouluun ei muuten silloin ollut. Hiihdettiin kouluun kesät talvet.

Ystävyydestä. Lyhyesti. Olin kaksi vuorokautta yhden ystäväni ja hänen hurmaavan perheensä vieraana. Olen tuntenut hänet neljäkymmentä vuotta. Kummallakin sen jälkeen täyttä elämää. Ei mitään jäähdyttelyä.

Mikään ei ole muuttunut. Huumori on samaa, vanhat muistot palaavat hetkessä ja keskustelu jatkuu siitä mihin edellisen kerran jäätiin. Yhdessä olemme selvinneet elämän iloista ja vastoinkäymisistä, eikä niiden paino ei ole muuttanut sitä, mitä ystävyys pohjimmiltaan on. On me riideltykin. Ihan kunnolla. Ja painittu.

Kun tapaamme, olemme taas 14-vuotiaita. Ei tarvitse esittää mitään. On selvää, että hän on tukenut minua enemmän kuin minä häntä, mutta ei sillä ole paskankaan merkitystä. Meillä ei ole rooleja. Tulemme tavatessamme välittömästi ymmärretyksi toinen toisellemme. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta siinä on valtavasti ihmeellisyyksiä.  

Näemme harvoin. Ystävyyttä ei mitata tapaamisten määrällä. Tiedämme että toinen on. Aika kuluttaa meitä. Nauramme. Harmaata. Suorituskyky laskee, ikäisiämme on jo poistunut. Mietin kaikkea mennyttä ajaessani kotiin.

Eppujen ”Kalkkiviivoilla” oli vakiobiisi, kun nuorena herkuttelimme alkoholilla.

Kuuntelen sen. Liikutunkin. Taas kerran. Itkevä rehtori.

”Tukka lähti, oli vieläkin finnejä, kalpenin huolesta.”

Kalkkiviivoja kohti, mutta ei vielä.

Ei vielä.

Ystävyydelle kiitos.

Paljon on edessä.